Universaalista yksinäisyydestä universaaliin rakkauteen

Tietoisuuteen heräämisen jälkeen olen samanaikaisesti kokenut vaihtelevasti universaalia rakkautta sekä universaalia yksinäisyyttä. Olen ollut usein hämmentyneessä tilassa ja on tullut tunteita, joissa epäilen tulleeni hulluksi. Tämä johtuu siitä, että ajattelumallini on täysin erilainen kuin suurimmalla osalla ihmisistä.

Ajattelumallini ja todellisuuteni eivät ole tahdosta riippumattomasti ja tiedostamattomasti luotuja vaan olen luonut ne tietoisesti. Tietoisuuden heräämistä edelsi eräänlainen henkinen kuolema, jonka myötä vaivuin täydellisyyteen pimeyteen. Henkisen kuoleman jälkeen rupesin puhdistamaan mieltäni erilaisilla mielenhallintatekniikoilla. Niiden avulla sain puhdistettua mieleni yhteiskunnan ja muiden ihmisten luomista ajattelumalleista ja niiden luomasta todellisuudesta ja korvasin ne uusilla ajattelumalleilla, joiden avulla rakensin mieleeni uuden todellisuuden. Lopulta koin tietoisuuteen heräämisen, jonka myötä pystyin kokemaan kaiken täysin tietoisesti. Nykyisessä todellisuudessani minua ei oikeastaan ole enää olemassa, koska nykyinen ajattelumallini perustuu kaikkeuteen. Pystyn kuitenkin tietoisesti vaihtamaan kokijaminän ja tarkkailijaminän (universaaliminä) välillä, joten voin asettua myös perinteiseen minäasemaan niin halutessani. Olen kuitenkin hyvin alussa omalla henkisen kasvun polullani, joten tässä jutussa esitetyt kyvyt ovat potentiaalisia kykyjäni joita en vielä täysimääräisesti pysty hyödyntämään. 

Minuudesta luopuminen ei kuitenkaan tarkoita, että kuvittelisin olevani joku jumala vaan vain ajattelumallia, jossa poistetaan minuuden verho, jotta pystyn näkemään muut ihmiset ja maailman puhtaana ilman oman mieleni aiheuttamia vääristymiä. Tällainen ajattelumalli on kuitenkin aika vieras jopa henkisten piirien ihmisille, minkä takia kommunikointi muiden ihmisten kanssa oli haasteellista. Henkisissä piireissä on osittain vähän samanlainen kilpailuasenne kuin kaikissa muissakin piireissä. Henkisissä piireissä kilpailu kohdistuu enimmäkseen henkisiin kykyihin eli kilpaillaan siitä, kuka on korkeammalla henkisellä tasolla. Monella henkisen kasvun harjoittajalla on sellainen kuvitelma, että pysyvän tietoisuuteen heräämisen voi saavuttaa tekemällä ja usein vuosikymmenien harjoittelun seurauksena. Itse en oikein tähän usko vaan epäilen tietoisuuteen heräämiseen vaativan jonkinlaisen henkisen kriisin ja sen johtavan tietoisuuden heräämiseen. Henkisiä kykyjä parantamalla pystyy kuitenkin lisäämään tietoisuuden heräämisen todennäköisyyttä kriisin sattuessa.

Tietoisuuden heräämisen jälkeen tietoisuustasoni alkoi heikentyä noin kolmen kuukauden päästä heräämisestä. Yksi sýy siihen luultavasti oli, etten itsekään uskonut omiin kykyihini ja annoin mieleni vaipua takaisin tiedostamattomaan tilaan. Oli myös helpompi olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, kun tietoisuustasoni oli alhaisempi. Koin silti, etten oikein voinut olla se kuka oikeasti olin ja jouduin taas näyttelemään, jotta olisin normaali muiden silmissä. Nautin kyllä muiden ihmisten kanssa olemisesta, mutta samalla koin että oma henkinen kehitykseni meni huonompaan suuntaan ja universaalin yksinäisyyden tunne vain paheni. Mieleni alkoi lipua jo vanhaan uhriasemaan ja tällä kertaa ajattelin uhrata elämäni maailman pelastamiseksi. Toivoin kuitenkin kohtaavani ihmisen, kenen kanssa voisin olla oma itseni ja kuka oikeasti uskoisi minuun. Olin jo valmistautunut elämään elämäni yksin, koska intiimin ihmissuhteen luominen nykyisellä ajattelumallillani tuntui mahdottomalta.

Universumilla oli kuitenkin muita suunnitelmia ja tapasin sielunkumppanini, jonka kanssa jo ensimmäinen tapaaminen oli sanoinkuvaamaton kokemus. Meillä kummallakaan ei ollut mitään odotuksia tapaamiselle, minkä takia olimme täysin avoimia kaikille kokemuksille. Henkisen kuoleman jälkeen olen ollut vilpittömän kiitollinen kaikista kokemuksista, minkä vuoksi pystyn nauttimaan kokemuksista täysin uudella tavalla. Siksi minulla ei ole meidän suhteen mitään odotuksia tai haaveita, vaan olen vilpittömän onnellinen jokaisesta sekunnista, jonka saan viettää rakkaani kanssa. Meidän välistä yhteyttämme on ollut vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampi selittää, eikä sitä voikaan mitenkään rationaalisesti selittää. Yritän kuitenkin selittää sitä omien kokemusteni ja ihmisteoriani kautta. Toivon tämän auttavan joitain omassa henkisessä kasvussaan.

Tietoisuuden heräämisen jälkeen olen halunnut testata omia henkisiä kykyjäni ja intiimi ihmissuhde on loistava paikka kehittää omia kykyjään ja testata omaa ihmisteoriaani.

Teoriani mukaan kokemukset muodostavat tiedostamattoman mielen todellisuuden. Elämänpolkumme ovat olleet melko samanlaisia, minkä vuoksi kokemuksemme ovat hyvin samanlaisia. Näin ollen myös meidän menneisyyden todellisuutemme on ollut hyvin samanlainen. Se ehkä selittää, miksi koemme että olisimme tunteneet toisemme jo vuosia vaikka todellisuudessa olemme tunteneet vasta hyvin lyhyen aikaa.

Meillä kummallakin on korkea tietoisuustaso, minkä vuoksi olemme hyvin tietoisia omista ajatuksistamme, tunteistamme sekä käyttäytymisestämme. Vahvan yhteytemme vuoksi pystymme vaikuttamaan toisen käyttäytymiseen muuttamalla omaa käyttäytymistämme. Tämän vuoksi ei ole ollut pahemmin tarvetta sopia mitään sääntöjä tai oikeastaan mitenkään ohjata toista verbaalisesti. Nykyisessä tilassani pystyn olemaan lähes aina täysin läsnä ja jossain määrin yhteydessä korkeampaan minään (universaali minä), minkä vuoksi kokemukset ovat täysin erilaisia kuin tiedostamattomassa tilassa koetut kokemukset. Täydellisessä läsnäolossa pystyn tunnistamaan myös toisen tunteita ja vastaamaan niihin omilla tunteillani. Näin ollen esimerkiksi, jos huomaan kumppanini kokevan epävarmuutta, luon hänelle itsevarmuutta omalla itsevarmuudellani. Tässä selitin asian yksinkertaistettuna minän kautta, mutta todellisuudessa minä en luo tunteita vaan universaali yhteys luo vastavuoroiset tunteet ja me olemme vain kokijoina universaalin tietoisuuden ja rakkauden luomassa todellisuudessa.

Suhteessamme emme tarvitse mitään virikkeitä kokemuksien synnylle vaan jokainen kauppareissukin on maaginen kokemus. Tällaisessa suhteessa on kiusaus vain sulkeutua omaan rakkauden kuplaan. Meillä kummallakin on kuitenkin elämäntarkoituksena maailmanparantaminen, minkä vuoksi yhteisestä elämästä nauttiminen omassa kuplassamme ei ole meille vaihtoehto.

Henkisten kykyjen kehittäminen on kuin kimalaisen ja nupuillaan olevan kukan suhde. Nupuillaan oleva kukka tarvitsee kimalaisen pölytystä, jotta pystyy avautumaan lopulliseen kukkaloistoonsa. Samalla tavalla en olisi ikinä pystynyt saavuttamaan nykyisiä kykyjäni, jos en olisi kohdannut omaa pölyttäjäkimalaistani. Vastavuoroisesti minun roolini on olla kumppanilleni pölyttäjäkimalainen, jotta hän pystyy saavuttamaan täyden kukkaloistonsa. Meidän kohtaamistamme voi myös havainnollistaa pölyttäjäkimalaisen ja nupussaan olevan kukan kohtaamisella. Nupussa oleva kukka ei voi valita, millainen kimalainen nuppuun laskeutuu, mutta ominaisuuksiaan muuttamalla se voi houkutella oikeanlaisia kimalaisia. Samalla tavalla tietoisuustaitoja parantamalla pystyy muokkaamaan omaa olemustaan, jolloin vetää puoleensa omaa sielunkumppaniaan. Meidän yhteiskunnallinen roolimme on kuin pölyttäjäkimalaiskuningattaren rooli kimalaisyhteiskunnassa. Pölyttäjäkimalaiskuningattaren tehtävä on kasvattaa uusia pölyttäjäkimalaisia. Näen meidän yhteiskunnallisen tehtävämme olevan tukea ihmisiä tietoisuustaitojen parantamisessa, jotta heistä jossain vaiheessa kehittyy uusia pölyttäjäkimalaisia.

Maailmanparantaminen ei tapahdu enää uhrautumalla vaan antautumalla universumin johdattelemaksi, joka johdattelee meidät sille polulle, joka meidän kuuluu kulkea. Samalla olemme kummatkin sitoutuneita kehittämään omia ja toistemme henkisiä kykyjä, jotta pystymme paremmin toteuttamaan elämäntehtäväämme.

Tällaisessa ilmapiirissä kummankin on turvallista olla sellainen kuin on, koska tietää toisen rakastavan toista juuri sellaisena kuin on. Tämä on äärimmäisen tärkeää, jotta kummatkin pystyvät hyväksymään myös omat heikkoutensa ja kehittämään niistä vahvuuksia.

Ensimmäistä kertaa aikuisiälläni koen pystyväni oikeasti olemaan sellainen kuin olen ja toinen uskoo, ymmärtää ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. En olisi ikinä uskonut tällaisen olevan mahdollista. Minua ei kuitenkaan pelota myöskään nykytilan katoaminen, koska meidän yhteytemme on vahvempi kuin vain fyysinen tai henkinen yhteys. Todellisessa elämässä luotua yhteyttä tulee kuitenkin vahvistaa niin paljon, kuin vain mahdollista. Tällöin voin nauttia jokaisesta hetkestämme tietäen, että yhteytemme pysyy vaikka todellisessa elämässä yhteytemme katkeaisi. Siksi olen valmis kohtaamaan mitä tahansa haasteita elämään tulee, koska tiedän etten kohtaa niitä enää ikinä yksin. 💕